Minä Olen Minna.

Työurani Omakotisäätiöllä aloitin sairaanhoitajana jo vuonna 2001. Tänä päivänä toimin ryhmäkoti Rantaniityssä osastonhoitajana. Toimenkuvaani kuuluu muun muassa henkilöstön työvuorosuunnittelu, arjen organisointi sekä ryhmäkodin kehittäminen yhdessä työyhteisön kanssa. Sairaanhoitajana vastaan ryhmäkodin sairaanhoidollisista tehtävistä. Puolet työajastani kuluu hallinnollisiin töihin, puolet arjen hoitotyössä. Näiden töiden lisäksi toimin myös talon hygieniahoitajana ja työsuojeluvaltuutettuna.

Hoitajana olen aito ja empaattinen. Koen, että työni hoitajana on aidosti merkityksellistä. Haluan arjessa kohdata jokaisen asukkaan hetkessä, kiirehtimättä. Työtä muistisairaiden parissa tehdään tiedolla, taidolla ja ennen kaikkea persoonalla. Pyrin omassa työssäni siihen, että voin antaa äänen heille, jotka eivät enää puhu.

Ryhmäkoti Rantaniityssä parasta on yksilöitä kunnioittava ilmapiiri ja työyhteisömme, jota voin helposti luonnehtia parhaaksi. Tunnelma ryhmäkodissa on rauhallinen ja kodinomainen, vaikka kahvihuoneessa nauramme välillä niin, että nauru raikaa alakertaan asti (kirjaimellisesti!). Omakotisäätiössä työnantajana arvostan sitä, että täällä henkilökunta saa todella vaikuttaa oman ryhmäkodin toimintaan. Jokaisella työntekijällä on myös aidosti mahdollisuus kehittää niin työtään kuin omaa ammattitaitoaan hoitajana. 

minna.loikkanen@omakotisaatio.fi

0400270619

Tee töitä kanssani

Teamtailor

Työnantajamielikuva / Employer Branding Teamtailorilta