Minä olen Evita.

Valmistuin lähihoitajaksi jo toistakymmentä vuotta sitten. Ajan saatossa olen tehnyt monipuolisia töitä niin vanhusten parissa kuin infektio- ja saattohoito-osastollakin. Tein Merilässä keikkaa usean vuoden ajan, kunnes tammikuussa 2021 jäin Aallokkoon ihan vakituisesti. Toimin nykyään myös Aallokon virikevastaavana.

 Olen hoitaja, koska pidän ihmisläheisestä työstä. Tunnen hoitotyön omakseni. Minulle on tärkeää, että saan mahdollistaa ikäihmiselle arvokkaan vanhuuden ja elämän viimeiset vuodet. Jokainen ihminen ansaitsee hyvän kohtelun huolimatta iästään tai terveydentilastaan.

 Eniten iloa töistäni saan, kun yhteistyö muiden hoitajien kanssa toimii ja jokainen saa olla oma persoonansa. Ja niin se Aallokossa meneekin. Meillä on täällä reipas ja rento meininki. Asukkaista on helppo pitää hyvää huolta, kun työn suunnittelu tehdään kimpassa.

 Työkaverit ovat paras voima työssä jaksamiseen. Tiimissä olemme toistemme tukena. Minulle on tärkeää, että kaikki työt hoidetaan kunnolla alusta loppuun, ja se toimii, kun jokainen antaa oman panoksensa työn sujuvuuteen. 

Teamtailor

Työnantajamielikuva / Employer Branding Teamtailorilta